tiistai 1. huhtikuuta 2014

Heh juum

Huoh, muistaispa kirjoitella useammin kuin parin kuukauden välein. No tällä kertaa tulee jokseenkin linkkipitoisempi röpellys.


Curimus-albumi valmistui. Pääsin vierailemaan Kaaoszinen blogissa ja Juhis kirjoitti vielä koskettavat päätössanat projektille. Ennakkomyyntikin on käynnissä, paidalla tai ilman. Ensimmäiset maistiaiset ovat lyriikkavideo "Rekkamiehen kusihätä" -työnimellä kulkeneesta kappaleesta:

sekä musiikkivideo avausraidasta:  

✿ ✿ ✿ ✿ ✿

Toinen syksystä asti vaaninut proggis saatettiin päätökseen, kun Candenyn uusi sinkku päätettiin julkaista lopulta ystävänpäivänä: 

✿ ✿ ✿ ✿ ✿

Edellisessä postauksessa mainitsemani Entronauts-studioviikonloppukin saatiin toteutettua 15.-16.2. Etukäteen olimme siis varautuneet coveroimaan Crippled Black Phoenixin tuotantoa yhden kappaleen verran, mutta lauantain jameissa improvisaation saatua yliotteen äänitimme studioliveä 71 minuutin edestä. Seuraavan päivän rajun karsinnan jälkeenkin totesimme julkaisukelpoiseksi 36 minuuttia materiaalista.
 
Sami donaili muutaman videonkin:

 
✿ ✿ ✿ ✿ ✿

Sitten vielä se viimeinen uutinen, studion sydämenä toiminut 1986-vuosimallin Soundcraft S600 on näyttänyt viimeaikoina sen verran vanhuuden merkkejä, että siirtyi toistaiseksi sivuun odottelemaan konkkaremonttia. Tilalle tullut B-tuote lupaa 32 raidan yhtäaikaisen äänityksen.


Kun piti päästä kokeilemaan, niin kötöstelin joutessani coverin Massive Attackin biisistä. Tai no lauluraidan lainasin.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Tammikuutamoa

Nonnis, kuluva kuukausi on siis edennyt pääasiassa Curttu-albumia viimeistellen. Juhis soitti kitarasoolot kolmeen kappaleeseen, jotka reampattiin tuottaja G. Ardinerin kanssa jälkimmäisessä sessiossa wahin läpi. Ensin täytyi tietysti rakentaa volumepedaalista inserttipiuhalla expressiopedaali, ja seikkailla Axe-Fx:n valikoista vaikutusalueen laajuuteen ja jyrkkyyteen käsiksi, mutta maaliin päästiin. Jälkimmäisenä viikonloppuna ohjelmoitiin myös synia osaan biiseistä – tuli niin “Nightwishia”, “Sonata Arcticaa” kuin “Sibeliustakin”. Lisäksi kun tässä ollaan historiaa tekemässä, tein päätöksen korvata plugarirahinat Saloran perintöputkiradion viritysäänillä.



Yhtiömme tarjous Vilppulan uuden srk-tilan äänentoistoasennuksesta meni läpi, ja pääkaiuttimiksi tuli EV:n oikein mainiosoundiset ZX1i:t. Täytynee ehkä neuvotella tilan vuokramahdollisuuksista jos tulee jonkun session tiimoilta tarve äänittää Yamahan C7-flyygeliä, koska se sijaitsisi tuossa kadun toisessa päässä.


Sitten 24.1. kävin taas esiintymässä GMS:n matkassa. Erona uudenvuodenkeikkaan oli kahden muun bändin lisäksi, että Sture 21:een yleisö ei tullut ensisijaisesti päihtymään vaan diggailemaan musaa. Tapasinkin monta tuttua vuosien takaa, oli huippulia!

Paluumatkalla poikkesin Hämeenlinnassa Entronauts-Samin luona glögillä, kun joulun välipäivinä mahdollisuus meni sivu suun. Suunnittelimme hieman helmikuuksi sopimaamme studioviikonloppua, ja UMK-semifinaalin seuraaminen vaihtuikin hyvin pian CBP-kitarajameiksi.

Eilisaamuna sähköpostilaatikossani odotti C-ryhmän korjauspyynnöt ensimmäisiin miksauksiin. Ehdin jo pelätä jäsenten huutokilpailua, mutta lista mahtui kahdelle sivulle ja asiat oli perusteltu. Ehkä selviän tästä.

Ensi kuussa starttaa jälleen FAWM – February Album Writing Month, eli kirjoita 14 biisiä 28 päivässä. Kahden edelliskerran tapaan olen jälleen ottamassa osaa, tosin jos tällä kertaa osaisi aloittaa sanoittamisen heti eikä kolmanneksi viimeisenä päivänä…

Eivahö, näkkyypähä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Välitilinpäätöstä

Pahoittelut kaikille kolmelle lukijalleni, blogia ei ole tullut päiviteltyä kun tässä nyt on ollut vähän kaikkea… Loppuvuosi kaikessa lyhykäisyydessään:

1) Candenyn sinkku tikattiin narulle, mutta video ei valmistunut joulumarkkinoille, joten julkaisua siirrettiin toistaiseksi määrittämättömän ajan päähän. Aivan hauskaakin saattoi kyllä jossain välissä olla.

2) Curtun kakkoslevy alkaa olemaan kalkkiviivoilla äänitettävien asioiden osalta. Janne ja Make ovat työstäneet lauluja Studio Disharmonylla Loimaalla, ja huomen…-anteeksi, tänään pitäisi istuttaa fileet Toolsiin ja träkätä muutama puuttuva laini. Viikonloppuna tehdään soolot Juhiksen ja Tomman kanssa, sitten enää synia ja enemmän äänisuunnittelun puolelle meneviä asioita.

3) Välillä olen päässyt myös ulkoilemaan, itsenäisyyspäivän aattona kävin tekemässä Punainen Lanka ja Search -yhtyeille äänen ja valon Vilppulan nuorisotalolla. Vanhan paloaseman entinen autohalli on akustisten ominaisuuksien puolesta erittäin haastava kaiken rytmimusiikin esittämiseen, mutta ei näköjään aina voi epäonnistua kun taaskin riitti selkääntaputtelijoita.

4) Laitehuollon puolella on käväissyt muutama vahvistin ja pari kitaraa. Lisäksi langattomien mikrofonien taajuusuudistus on aiheuttanut jonkun verran vaivaa ja harmia, yhtiön kalusto on nyt päivitetty mutta esim. Mänttä-Vilppulan kaupungin virallinen kanta järjestelmien uusimiseen oli "ei ne heti lakkaa toimimasta". Vaihtotarjouskampanjat päättyivät vuodenvaihteessa, eli saahan toki kalleimman kauttakin mennä. Laittomia ne laitteet nyt ainakin on. :D

5) Henkilökohtaisella tasolla koin pienoisen menetyksen, kun muutaman vuoden vanhan Sony-Ericssonin näyttö lakkasi toimimasta ja kaikki yhteystietoni sattuivat olemaan puhelimen muistissa. Koska en ollut opetellut käyttämään valikoita sokkona, eikä iSync saati edes SE:n oma pc-suite suostunut tunnistamaan vehjettä, niin nyt sitten taitaa tulla nollasatasataan asiaa. Plussana että koska kaikki tietsikkani sattuvat olemaan Steven kötöstelyjä, niin varmuuskopiointien pitäisi olla iPhonen kanssa kivuttomampia.  

6) Uudenvuoden vietin (yllätys) keikalla, Grazy Mama & The Sidekixxien sivustatukena. Tuo on siinä mielessä legendaarinen kokoonpano, että alkuvuodesta 2006 Tsadiin muutettuani en tuntenut sieltä muka ketään, mutta onneksi Muusikoiden.netin mussukat olivat järkänneet Bar Mendocinoon GMS:n keikat ja jamit 8. ja 18.4.2006. Ensimmäisellä kerralla tulin paikalle aivan pystymetsästä, jamiosuus oli jo alkanut ja mulla oli mukana tasan omat rumpukapulat. Rohkenin sitten jossain välissä kysymään jäsen Mikaelilta, että pääseekö soittamaan. Pääsin. Toisella kerralla saavuin ajoissa paikalle; olin ottanut djemben mukaan, toisen setin aikana rohkenin kaivamaan sen esiin ja komppasin eturivistä mukana. Vedon jälkeen olin bändissä. Vuosien aikana olen lähtenyt keikoille sitä mukaa kun kutsu on käynyt, äänitimmehän myös työharjoitteluaikanani yhden illan studioliven Matrixtorilla. Mutta tuo keikka oli kyllä great success, vieläkin leijun hieman adrenaliinin jälkihöyryissä. Revanssi on tilattu jo, 24.1.2013 Sture 21:ssä.

7) Jos tässä nyt jotain tulevaisuudensuunnitelmia pitäisi antaa, niin siirtymä ITB-maailmaan on vaihtoehto. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Tehkää hyvin ja rakastakaa toisianne!